Pekka Hyysalon kuntoutumisesta ja Vasa Conceptista...


Pekka Hyysalo näyttää esimerkkiä meille monelle positiivisella, sitkeällä ja koskettavalla elämänasenteellaan. Hän on kuntoutunut saamastaan aivovammastaan määrätietoisella ja tasasaisella tahdilla. Itse olen seurannut hänen kuntoutumistaan muutamien videoiden, haastattelujen ja artikkeleiden kautta. Pekka on harjoitellut monipuolisesti. Aloittanut lähes tyhjästä. Hän on käynyt läpi lukuisia tunteja kuntoutusta ja fysioterapiaa; allasterapiaa, terapeuttisia harjoituksia, kuntosaliharjoitteita ja viime aikoina myös intialaisen lääkärin Rajul Vasan kehittämän Vasa conseptin mukaisia harjoitteita.

Pekka ei ole pelännyt harjoittelua. Vanhana huippu-urheilijana Hyysalo on tottunut tekemään töitä. Yksi tärkeimmistä kuntoutuksen ja fysioterapian perusperiiatteita ovat toistojen määrä. Aivojen uudelleen järjestäytyminen saadaan aikaiseksi ainoastaan riittävän vaikeilla harjoituksilla ja runsaalla toistomäärällä. Vasa conseptin ydin on käyttää kehon omaa painoa harjoituksissa, minimoida ulkopuolisten tukien / välineiden käyttö ja "pakottaa" keho löytämään menetetty tilansa. Keskeistä menetelmässä on mm. keskilinjan löytyminen. Halvauksissa tyypillinen ongelma on ettei kuntoutuja kykene hahmottamaan kehonsa keskilinjaa symmetrisesti. Halvaantunut saattaa esim. jo ylösnoustessa kallistua niin paljon sivulle, että nouseminen on mahdotonta.

Vasa consept on varmasti useassa tapauksessa toimiva menetelmä, mutta me ihmiset olemme yksillöllisiä ja kaikki menetelmät eivät aina sovi kaikille. Menetelmää suosittelisin kaikille niille, jotka ovat kohtuullisen hyvässä yleiskunnossa ja joiden spastisuus (halvaantumisesta johtuva jäykkyys) on kuntoutumisen palveluksessa. Spastisudesta on usein hyötyä, mutta joissakin tapauksissa voimakas ponnistelu lisää spastisuutta niin paljon, että liikkuminen käy täysin mahdottomaksi.

Vasa consept käyttää mielestäni samoja luonnollisia periaatteita, joita voi nähdä vauvan motorisessa kehityksessä. Vauva hakee aluksi pään keskilinjaa ja opettelee kannattelemaan päätään. Liikkeet ovat aluksi karkeita ja pää liikkuu melko holtittomasti minne sattuu. Pikkuhiljaa vaiva oppii hallitsemaan päänsä liikkeitä ja pää pysyy tarkasti keskilinjassa. Samanlainen prosessi pätee istuma-asennon harjoittelmiseen ja seisoma-asennon sekä kävelyn hallintaan. Ihmeellistä on se, miten sitkeästi vauvat jaksavat harjoitella joka päivä. Myös into ja riemu sekä turhautumiset ovat käsin kosketeltavia. Lapselta kuluu satoja tunteja pystyasennon ja kehonkeskilinjan hallinnan oppimiseen. Kuinka raskasta työtä tämä onkaan!

Fysioterapiassa keskeisintä onkin säännöllinen, tehokas ja riittävän usein toisuva harjoitus, joka on sopivan stressaava aivoillemme, sillä muutenhan kuntoutumista ei tapahdu.

 

Sami Mänty-Aho, Ft


 

Yritys

Kuntoutus ja terapiapalvelu on Tapanilan Urheilukeskuksen Terveystalonssa toimiva vuonna 2004 perustettu yritys, joka on erikoistunut laadukkaaan fysioterapian ja kuntoutuksen tuottamiseen. Yrityksen tarkoituksena on antaa parasta mahdollista kuntoutusta uusimpaan tietoon ja kokemukseen perustuen.

Asiakkaiden palautetta

"Opin kävelemään tehokkaan ja monipuolisen harjoittelun avulla."
- mies palvelutalosta.

"Lapseni sai allasterapian avulla uutta puhtia liikkumiseen ja leikkii nyt täysillä kavereiden kanssa"
- tyytyväinen äiti

Lue lisää...

Ota yhteyttä